www.itapasilaiskuun.org


AJANKOHTAISTA

Syksyn/talven 2012 toimintaa

Loka-marraskuussa parkour-kuntoradan ohjeet ovat vihdoin netissä ja sen kunniaksi järjestetäänkolme ohjattua parkour-kuntoratakierrosta.

Marraskuun lopussa järjestetään hankkeen karonkka, johon kutsutaan kaikki hankkeessa vaikuttaneet.

Joulukuussa mahdollisesti tehdään värillisistä muovipulloista valoinstallaatio Topparikujalle.



Sipulinistutustalkoot

Sipulinistutustalkoot pidettiin 3. Lokakuuta. Talkoissa istutettiin Mäkelänkadulle näkyvään rinteeseen n.100m2 alueelle suuri määrä kukkasipuleita, joista keväällä 2013 tulee puhkeamaan teksti: ♥ PASILA ♥

Kiitos talkooväelle!



Tuulipukudisko 2012

Tuulipukudisko 2012 järjestetään Kasöörinkadun ja Resiinakujan rajaamalla hiekkakentällä, Itä-Pasilan ainutlaatuisen 70-luvun betoniarkkitehtuurin katveessa 23.8.12.

Lataa tapahtuman flyer tästä



Itä-Pasila Parkour-kuntorata

Parkour on ranskalaislähtöinen liikuntamuoto, jossa pyritään tehokkaaseen, sulavaan ja innovatiiviseen etenemiseen minkälaisessa ympäristössä tahansa. Useimmiten harjoittelu tapahtuu kaupunkialueella esimerkiksi kaiteita, muureja ja muita vastaantulevia rakenteita hyödyntäen. Vaikka pitkään lajia harjoitelleiden hypyt näyttävätkin hurjilta, ei kyse ole uhkarohkeudesta tai riskien ottamisesta, vaan itselleen sopivien haasteiden asettamisesta ja niiden voittamisesta pitkäjänteisen harjoittelun avulla. Kilpailuja lajissa ei järjestetä, vaan kaikki harrastavat omilla ehdoillaan ja omien kykyjensä mukaan.


Näytä Itä-Pasila Parkour suuremmalla kartalla

Kierrä rata sellaisella nopeudella kuin haluat, voit esimerkiksi hölkätä rastien välit ja tehdä liikkeet nopeammin tai kävellä välit ja tehdä liikkeet hitaammin. Pidä kuitenkin lämpö yllä. Vähennä tai lisää toistomääriä oman kuntosi mukaan. Kun liikkeet ovat tuttuja, voit soveltaa niitä myös muissa paikoissa ja etsiä netistä lisää tekniikoita käyttöösi.



Kaupunginosalaulutyöpaja

Kaupunginosalaulutyöpajat pidetään ke.4.4 ja ke 11.4, klo.15-17, Pasilan Asukastalolla(Topparikuja 2). Kohderyhmänä ovat nuoret (12-18v) ja vetäjinä toimivat Jontti ja Shaka.

Itä-Pasilan kaupunginosalaulu on osin räpätty, osin laulettu, "maakuntalaulun"moderni versio ja sellaisena se voisi hyvinkin toimia pioneeriteoksena; virkistää ja jatkaa hiipunutta maakuntalauluperinnettä ja mahdollisesti innostaa muitakin asukasyhteisöjä luomaan oman laulun tai uusia versioita vanhoista uljaista maakuntalauluista.

Kaupunginosalaulun ensiesitys on Taiteiden yönä 23.8.12.Tuulipukudiskossa Itä-Pasilassa



Tuulipukudiskotanssi keskustassa!

Pasidanssi-tanssiryhmän promoaa tanssimalla 7.4. klo.14,15 ja 16 Itä-Pasila iskuun!-hanketta Lasipalatsin Akkunan edessä. Tanssijat levittävät Itä-Pasilan kunnostuksen ja nousun ilosanomaa myös jakamalla hankkeen esitteitä.



Itä-Pasila iskuun!-näyttely

Näyttelyssä esitellään hankkeen tähän astisia saavutuksia ja toimintaperiaatteita. Lisäksi esillä ovat Unelmien Itä-Pasila-työpajaosallistujien tekemät talot, joissa unelmien Itä-Pasilaa on visualisoitu. Näyttelyn ajan klo.9-15 paikalla on mahdollisuuksien mukaan Itä-Pasila iskuun!-hankkeen edustaja, jonka kanssa halukkaat voivat keskustella hankkeesta.

Pääkirjastossa, 19-31.3.2012



Pesugraffiti -työpaja

Pesugraffiti-työpajassa tehtiin sabluunan avulla ornamentteja likaiseen betoniin. Pajan aikana osallistujat tekivät pesugraffitisabluunan haluamallaan kuvalla, myös lehdestä tms. leikatusta kuvasta voi tehdä sabluunan. Sabluunan avuin talon viereiseen kaiteeseen tehdyt kuvat muodostavat yhteisen kollaasimaisen pesugraffitikokonaisuuden. Pajassa pohditaan ihmisen vaikutusmahdollisuuksia omaan ympäristöönsä ja ornamentin vaikutusta likaiseen betoniseinämään ja yleiseen viihtyvyyteen.

Ke 21.3. klo.18-20, Itä-Pasilan Asukastalo, Topparikuja 2



Linnunpönttö -työpaja

Tervetuloa Linnunpönttö -työpajaan, jonka järjestää Itä-Pasila iskuun! -hanke lauantaina 28.1.2012,
klo 11-17 osoitteessa Kasöörinkatu 3 A.

Linnunpönttö -työpajassa suunnataan ajatukset jo kevääseen ja linnun lauluun. Pajassa rakennetaan yhdessä linnunpönttöjä, jotka pajan jälkeen jaetaan ympäri aluetta odottamaan kevättä ja uusia asukkaita.

Hankkeen tarkoitus on tehdä Itä-Pasilasta sen alkuperäisarkkitehtuuria kunnioittaen kauniimpi ja viihtyisämpi, sekä saada asukkaat kiintymään asuinpaikkaansa, suorastaan tuntemaan paikallisylpeyttä ja yleisesti nostaa Itä-Pasilan imagoa.



Kutsu lyhtytalkoisiin

Itä-Pasila iskuun! -hanke kutsuu sinut viettämään joulunodotusta Itä-Pasilan Asukastalolle ja sen edustalle sunnuntaina 18.12.2011 klo 16-18. Luvassa lyhtytalkoot, glögiä ja yhdessä tekemistä.

Tervetuloa!



Tehdään yhdessä unelmien Itä-Pasila!

Marraskuussa järjestetämme kolme työpajaa, joissa on tarkoitus suunnitella, millä keinoin Itä-Pasilan aluetta voisi parantaa. Työpajat ovat avoimia kaikille alueen asukkaille sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Ensimmäiset ”Unelmien Itä-Pasila” -työpajat pidetään ke 9.11., ke 16.11. ja ti 22.11. klo 17 Pasilan kirjaston Auditoriossa.

Tervetuloa!



Tuulipukudisko

Tuulipukudisko pidettiin Kasöörinkadun ja Resiinakujan risteyksessä sijaitsevalla hiekkakentällä
Itä-Pasilassa, Taiteiden yönä 26.8.2011 Klo.17-23

Lataa tapahtuman flyer tästä

Suurkiitokset kaikille osallistujille!